top of page

Tuula Ala-ahosta vuoden MS-hoitaja


Vuoden MS-hoitajaksi 2022 on valittu Oulun yliopistollisen sairaalan sairaanhoitaja Tuula Ala-aho. Valinta julkistettiin Suomen MS-hoitajat ry:n valtakunnallisilla syysopintopäivillä 18. marraskuuta.


Tuula Ala-aho on pitkänlinjan neurologisen hoitotyön osaaja. Hän on ammattitaitoaan säännöllisesti päivittävä terveydenhuoltoalan ammattilainen, joka esiintyy koko ammattikuntaa edustavalla tavalla niin paikallisesti, valtakunnallisesti kuin kansainvälisestikin.


Ala-aho työskentelee tällä hetkellä Oulun yliopistollisen sairaalan neurologian poliklinikalla. Hän on mukana yhdistyksen toiminnassa ja on aiemmin toiminut myös Suomen MS-hoitajat ry:n hallituksessa.

Tuula Ala-ahoa ehdottivat vuoden MS-hoitajaksi kollegat, potilaat sekä Suomen MS-hoitajat ry:n yhteistyötahot. Häntä kuvailtiin neurologisen hoitotyön konkariksi, joka perustaa työnsä vankkaan tietoperustaan ja kokemukseen. Ehdotuksissa korostuivat asiantuntijuus, inhimillisyys, rauhallisuus, potilaslähtöisyys ja vahva tietoperusta.


Vuoden MS-hoitaja kuuntelee potilasta herkällä korvalla


Tuula Ala-aho on toiminut neurologisessa hoitotyössä liki kolme vuosikymmentä. Tänä aikana erityisesti MS-taudin hoito on muuttunut ja mullistanut MS-tautia sairastavien arjen – vaikka sairaus on parantumaton, on toimintakykyä ylläpitävien lääkehoitojen mahdollisuus jo varsin laaja.


– Nykyään on helpompi saada potilas uskomaan hyvään tulevaisuuteen, Ala-aho pohtii.


Vuoden MS-hoitajan käytännön hoitotyön kokemus, kehitysmyönteisyys ja taito kohdata potilaita ovat vertaansa vailla. Ala-ahon mukaan MS-tautia sairastavan hoitotyössä olennaista on olla selvillä potilaan arjesta ja tunnistaa potilaan tarpeet.


– Sitten niihin pitää tarttua rohkeasti! Potilastyön punainen lanka on muistaa kuunnella asiakasta tai potilasta. On olennaista puhua niistä asioista, jotka ovat potilaalle juuri sillä hetkellä tärkeitä.


”Monipuolinen osaaminen vaatii tunnustusta”


Suomen MS-hoitajat ry:n mukaan Tuula Ala-aho on toiminut työssään esimerkillisesti MS-hoitotyön asiantuntijana ja kehittänyt ammattitaitoaan säännöllisesti. Yhdistyksen hallitus päätti Vuoden MS-hoitajan valinnasta saamiensa perusteltujen ehdotusten perusteella.


Vuoden MS-hoitaja -tittelin haltijan tulee olla yhdistyksen jäsen, oman alansa asiantuntija, mukana ammatillisen toiminnan kehittämisessä ja merkittävällä tavalla edesauttanut MS-hoitajien työnkuvan tunnetuksi tekemistä.


– Tuula Ala-ahon vankka kokemus neurologisten potilaiden parissa, potilaslähtöinen hoitotyö ja monipuolinen asiantuntijuus haastavalla osaamisalueella ansaitsevat tunnustuksen, yhdistyksen puheenjohtaja Minna Salakari toteaa.


bottom of page